Muutamat miljoonat haalarit

Turun Haalarituotteessa työskentelee tällä hetkellä lähemmäs 20 ompelijaa, yhtenä heistä Erja Kuula (oik.). Vuodessa kankaita kuluu satoja kilometrejä, ompelulankaa päivässä kymmeniä.

12.6.2018 30 vuoden ajan Turun Haalarituote Oy on valmistanut työhaalareita sekä erilaisia suoja- ja työvaatteita, alkuun haalareita Turussa, sittemmin kaikkea muutakin Liedossa Tuulissuolla.

Huhtikuussa Turun Haalarituotteen toiminta siirtyi vanhoista tiloista kilometrin päähän, Ohikulkutien laitaan. Tielle päin antavien ikkunoiden taakse pystytettiin show room eli näyteikkuna.
—Ovi on käynyt, kun ohikulkijat ovat koukanneet pihaan ihmettelemään ikkunassa tönöttäviä mallinukkeja. Näyteikkuna on meidän asiakkaidemme kannalta juuri oikeassa paikassa, Turun Haalarituotteen omistaja ja toimitusjohtaja Pirjo Akolahti iloitsee.
Vanhat tilat jäivät kertakaikkiaan liian pieniksi. Kun Akolahti osti neljä vuotta sitten firman, väkeä oli kymmenkunta. Nyt tekijöiden määrä on tuplaantunut. Uusissa vuokratiloissa yrityksellä on lähes 40 ompelu- ja muuta konetta, kuutisensataa neliömetriä tuotantotilaa ja oma pieni silkkipaino asiakkaiden tarpeisiin.
—Valoisissa ja avarissa uusissa tiloissa on ihan toisenlaista olla töissä kuin vanhoissa. Kasvunvaraakin on.

Sataprosenttisesti lietolaista työtä

Turun Haalarituotteen asiakkaiden joukossa on kaikenlaisia yrityksiä yhden miehen reppufirmoista tuhansien työntekijöiden yhtiöihin. Toiminta-alueena on koko Suomi, ydinalueena Lounais-Suomi.

—Turun telakan ja Uudenkaupungin autotehtaan kukoistuksen ja Rauman satama-alueen uusien yritysten myötä töitä on tullut myös alihankkijoille. Joka puolella palkataan nyt uusia työntekijöitä, ja meiltä tilataan työvaatteita. Sen takia meilläkin on jatkuvasti uusien työntekijöiden haku päällä, Pirjo Akolahti kertoo.
Teollisuusompelijoita ei Suomesta helposti löydy, ja Haalarituote täydennyskouluttaa ja perehdyttää uudet työntekijät työhön. 100-prosenttisesti naisvaltaisella työpaikalla osa väestä on ollut töissä vuosikymmeniä.
Akolahti korostaa Turun Haalarituotteen valmistavan jokaisen vaatteen kokonaan Liedossa. Siitä hyvästä yrityksellä on oikeus käyttää Avainlippu-merkkiä. Kankaat tulevat Euroopasta tai Kiinasta, mutta suunnittelu, leikkuu ja ompelu tehdään Tuulissuolla.
—Sitä meidän asiakkaamme arvostavat.
Asiakaskunnan kuriositeettina mainittakoon korkeakouluopiskelijat, joiden bilehaalareita Turun Haalarituote ompelee syksyisin.
—Se ei ole kaikkein yksinkertaisin prosessi, mutta me olemme halunneet olla opiskelijahaalareita tekemässä. Tämän päivän opiskelijat ovat huomisen tilaajia, Akolahti uskoo.

Neljä vuotta yrittäjyyttä on ollut Pirjo Akolahdelle kiireistä ja haastavaa aikaa. Etukäteen minkäänlaista osaamista työvaatteista tai haalareiden tuotannosta ei ollut, osaava henkilökunta sentään tiesi mitä teki.

—Otin riskin, enkä ole sekuntiakaan päätöstäni katunut! Joka päivä voi oppia jotain uutta, ja yritys voi hyvin. Viime vuonna liikevaihto kasvoi neljänneksellä ja kannattavuuskin kaksinkertaistui 10 prosenttiin.
Avain onneen on asiakastyytyväisyydessä; siinä, että ne uudetkin haalarit ostetaan samasta paikasta. Turun Haalarituotteen kilpailijat ovat valmisvaatevalmistajia ja vuokrahaalaripalvelua tarjoavia yrityksiä.
—Minä olen kyllä vähän sellainen, etten juuri katsele mitä muut tekevät. Jos asiakas on 30 vuotta käyttänyt niitä samoja haalareita ja ollut tyytyväinen, meidän tehtävämme on varmistaa se, että hän on tyytyväinen jatkossakin.
Akolahti puhuu harvinaisen lämpimästi asiakkaistaan.
—Meidän asiakkaamme ovat aivan ihania ja uskollisia! Pikkuhiljaa he ovat myös oppineet tilaamaan ajoissa, ja esimerkiksi tähän aikaan vuodesta tilataankin jo talvikauden haalareita, Akolahti kiittelee.

Matti Lehtonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä