Aina tarttis olla kartalla

—Suunnistus on hieno laji, mutta ei tätä voi kaikille suositella, koska muuten emme mahdu tänne, tuumaa Satarasteja järjestävä Martti Alilonttinen. Suunnistajia käy yleensä 150—200 per kerta.

Joka tiistai-ilta keväästä myöhäiseen syksyyn jonnekin päin Lietoa tai lähikuntia ilmestyy kuin tyhjästä parisataa suunnistajaa, jotka juoksevat trikoissaan pitkin pusikoita. Kysymys on Liedon Parman Satarasteista, joiden tuloksia julkaistaan säännöllisesti myös tämän lehden sivuilla.

Satarastit on kaikille avoin kuntosuunnistussarja, joka vetää väkeä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Mainostaa ei ole paljon tarvinnut.
—Meillä on oikeastaan ongelmana se, että väkeä käy tarpeeksi. Siksi pidämme matalaa profiilia, vaikeita ratoja ja korkeaa hintaa, leukailee Satarastien järjestäjäporukkaan kuuluva Martti Alilonttinen ja lisää heti perään, että kaikki ovat aina päässeet mukaan.
Satarasteilla on kulloinkin tarjolla viisi rataa eritasoisille suunnistajille. Osallistua voi kuka tahansa, jolla suunnistuksen perustaidot ovat hallussa.
—Karttamerkit pitäisi osata ja hiukan tajuta karttaa. Kartasta muodostetaan se mielikuva, jonka perusteella edetään maastossa rastilta toiselle. Voi lukea pelkkää karttaa, käyttää apuvälineenä kompassia ja mitata matkaa, tiivistää Alilonttinen suunnistuksen idean.
Yksi hyvä keino päästä alkuun on mennä jonkin seuran järjestämään suunnistuskouluun. MS Parma pyörittää jatkuvasti suunnistuskoulua lapsille ja aika ajoin myös aikuisille.
Suomen Suunnistusliiton sivuilta löytyy koulutusmateriaalia, jonka avulla lajista voi koittaa päästä jyvälle omin päin.

Työtä aivoille sekä jaloille

Martti Alilonttisen mukaan suunnistus vaatii harrastajalta pitkäjänteisyyttä. Se on niin tekninen laji, että kestää jonkin aikaa päästä kunnolla sisään.
—Suunnistus on hyvää aivotyötä. Jalat saavat liikuntaa, ja on kiva liikkua metsässä. Heti, kun rupeat ajattelemaan jotain muuta, olet eksynyt.
Alilonttinen itse on harrastanut koko ikänsä urheilua, mutta suunnistuksesta hän on innostunut vasta ikämiehenä. Hän on suunnistanut 60 maassa, viimeksi juhannuksena Islannissa. Käytyinä on kahdetkymmenet veteraanien MM-kisat.
Satarasteja Martti Alilonttinen on ollut järjestämässä 30 vuoden ajan.
—Ei ole suunnistusta, jollei joku näitä järjestä. Tarkoitus on tuottaa ihmisille liikunnan iloa ja kerätä samalla rahaa tämän huippusuunnistusseuramme toimintaan.
Tällä viikolla Satarastit juostiin Liedon Ilmaristen metsissä ja ensi viikolla ollaan Rymättylässä. Maalissa tulee ilmi toiminnan sosiaalinen puoli, kun hikiset suunnistajat vertailevat keskenään ratoja.
—Osa porukasta on hyvin kilpailuhenkistä ja mittelee siitä, kuinka korkealle kukin saa nimensä lehdessä, tietää Alilonttinen.

Elina Lavonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä