Kunnantalon remontti edennyt oletettua hitaammin

Kunnantalo seisoo vankasti paketoituna.

3.8.2017 Liedon kunnantalon julkisivuremontti on kesän aikana edennyt toivottua hitaammin. Pintaelementtien ja eristeiden alta paljastunut runkoelementtien ulkopinta ei ollutkaan tehtyjen suunnitelmien mukainen.

—Betonielementtien pinnassa on epätasaisuuksia, jotka ovat aiheuttaneet urakoitsijalle merkittävästi ylimääräistä työtä. Epätasaisuudet ovat peräisin elementtitehtaalta, eikä niillä ole ollut alkuperäisen julkisivun kannalta merkitystä. Nyt kun julkisivupinnoite vaihtuu, epätasaisuudet pitää saada pois, Liedon kunnan kiinteistöpäällikkö Pekka Väisänen kertoo.
Urakoitsija on kuitenkin viimeksi eilen ilmoittanut, että alkuperäiseen aikatauluun pystytään kirimään. Näin ollen valmista odotetaan edelleen tulevan marraskuussa.
Sisätilojen muutostyöt ovat edenneet suunnitellusti. Kunnantalon henkilökunnan lomat päättyivät viime viikkoon, ja väki palasi töihin. Henkilökunnalle on jaettu kuulosuojaimia, ja tarpeen tullen on järjestelty työhuoneiden väliaikaisia vaihtoja.
Juuri nyt kunnantalolla puretaan vanhaa pääsisäänkäyntiä. Kulku sisään taloon on hoidettu sivuovesta.
—Nyt kun vain olisi kohtuullisen kuivia kelejä, niin rapparit pääsisivät tekemään töitään, Väisänen toivoo.

Matti Lehtonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä