Kurkelan risteysilta sai betonikannen

Kurkelan risteyssilta saataneen liikenteelle marras—joulukuun vaihteessa.

12.10.2017 Kurkelan risteyssillan kansi valettiin maanantaipäivän aikana. Työt alkoivat aamuviideltä ja jatkuivat iltamyöhään. Betonia kului reilu 500 kuutiota.

—Nyt odotetaan pari—kolme viikkoa betonin kuivumista ja lujittumista, jotta silta voidaan jännittää ja sitten eristää. Seuraavaksi ruvetaan purkamaan yläpuolelta ja reunasta muottia pois, jotta saadaan asennettua sillan kaide ja sen päälle sääsuoja, kertoo siltainsinööri Ari Salo Ely-keskuksesta.
Silta valmistuu marras—joulukuun vaihteessa, jolloin pystytään purkamaan liikenteen poikkeusjärjestelyt. Käytössä on kaksi tilapäistä kiertoliittymää, ja nopeusrajoitus moottoritiellä on laskettu 50 kilometriin tunnissa.
—Ilmeisesti liikenne on alkujärkytyksen jälkeen sujunut aika hienosti, mitä nyt ruuhka-aikoina muodostuu jonoa, tietää Salo.
Tampereen moottoritien Liedon Asemalla ylittävä silta ei ollut korjattavissa, joten se purettiin keväällä pois uuden tieltä. Rakenteilla on jännitetty betonirakenteinen silta, johon sopii kahden ajokaistan lisäksi myös Liedon kunnan toivoma kevyen liikenteen väylä.
Sillan uusimisen kokonaishinta on noin 1,2 miljoonaa euroa, josta kunnan osuus jää alle 100.000 euron.

Elina Lavonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä