Auranrantaan nousee laatutalo

Hannu Nummela mittaili sokkelielementtien paikkoja maanantaina työmaalla. Ensimmäinen Rakennusliike Nummelan Auranrantaan rakentamista kerrostaloista valmistuu vuoden päästä keväällä.

1.3.2018 —Joku joskus sanoi, ettei Liedosta löydy hänelle riittävän korkeatasoista kerrostaloasumista. Kirkkotien länsipuolen rakentaminen on ollut pitkäaikainen haave. Ajatuksena onkin rakentaa arkkitehtuurillisesti maisemaan sopivia kerrostaloja, Hannu Nummela toteaa toimistollaan Liedon keskustassa.

Rakennusliike Nummelan kerrostaloprojekti, Liedon Joutsen, etenee Kirkkotien ja Teilipolun kulmassa. Runko nousee pikkuhiljaa, ja samalla tehdään viemäröintejä ja sähkövetoja. Kiire ei vielä ole, valmista odotetaan vasta vuoden päästä keväällä.
Pitkän kaavan kaavamuutoksen jälkeen Nummela odotti pääsevänsä rakentamaan jo viime keväänä. Rakennusluvat päästiin kuitenkin jättämään vasta syksyn puolella.

Parkkihalli ja savimaa nostavat kustannuksia

Nelikerroksinen talo nousee Liedon paraatipaikalle. Valmistuttuaan se ja kaksi sisartaloa muuttavat koko Liedon sisääntulomaiseman. Kunnan siirrettyä liityntäpysäköintiä varten tehtävän parkkipaikan Kirkkotien länsipuolelle, myös puusto Hanhiojan ja Teilipolun välistä poistetaan. Ja jos Nummelan talot näkee kaukaa, niistä myös näkee kauas.

—Maisema on aika komea joka suuntaan. Asunnot ovat kooltaan 46,5—110 neliömetriä, ja jokaiseen tulee vesikiertoinen lattialämmitys ja huoneistokohtainen viilennys. Tanskalaistyyppiseen arkkitehtuuriin kuuluvat myös lattiapinnasta alkavat ikkunat, Hannu Nummela listaa.
Myös parvekkeiden koko poikkeaa totutusta; isoimmissa asunnoissa lasitetut parvekkeet jatkavat olohuoneita peräti 23 neliömetrillä.
Liedossa uutta on myös pihakannen alle tehtävä pysäköintihalli. Rakennusluvassa edellytetään autopaikkojen tekemistä maan alle, ja näin myös tapahtuu. Se, ja haastavalle maaperälle rakentaminen nostavat tuhdisti myös rakennuskustannuksia.
—Pelkästään sen parkkihallin hinta on lähemmäs miljoona euroa.

Rakentaminen on rakentajan ydinosaamista

Urakoitsijoina Rakennusliike Nummela on pyrkinyt tälläkin kertaa suosimaan paikallisia. Putkityöt tekee Liedon LVI-Työ, sähköt niin ikään lietolainen LP-Electric Oy. Työmaalla pyörii päivittäin myös yrittäjä itse.

—Kyllä stressi on nyt helpottamaan päin, kun voi keskittyä rakentamiseen. Arkkitehtitoimistollakin on ollut kiire, mutta tällä viikolla havainnekuvat ja markkinointimateriaali saatiin maailmalle. 10-metrinen työmaakyltti on painossa, ja näkyy pian Hämeentielle asti, Nummela huokaa.
Rakennusliike on lupaprosessin ja urakkaneuvotteluiden jälkeen nyt omalla mukavuusalueellaan. Monista muista rakennusliikkeistä poiketen Nummelan toimitusjohtaja osallistuu talonrakentamiseen ihan konkreettisestikin.
—Rakennusala on se, joka on aina ollut lähellä sydäntäni. Työssä riittää haasteita joka päivälle ja saa olla mukana oman kotikunnan kehittämisessä. Tämän rakentamisen minä kyllä osaan, Hannu Nummela toteaa ja vetää työvaatteet päälle.
Iltapäivällä saapuneiden sokkelielementtien korot pitää saada kohdilleen, huomenna tulee nosturi nostelemaan elementtejä paikoilleen.

Matti Lehtonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä