Eskarihommat sujuvat hienosti kyläkaupassa

10.4.2018 Vesivahingon takia viivästynyt Tammentaan päiväkodin remontti- ja laajennusurakka on hajauttanut Aseman lapset neljään eri pisteeseen.

Yksi esiopetusryhmä toimii tällä hetkellä koululla ja toinen entisessä kyläkaupassa. Päiväkotilapsia on Liedon Säästöpankin vanhassa konttorissa, ja yksi ryhmä on päässyt vuoden alusta palaamaan terveysasemalta vapautuneisiin ja päiväkotikäyttöön remontoituihin tiloihin.
Kyläkaupassa vohvelikangasta kirjovat eskarilaiset eivät ole tietoisia hallinnon päässä käydystä väistötilarumbasta. Heidän näkökulmastaan tilat toimivat erittäin hyvin.
—Toki puutteitakin on, kuten akustiikka, jakotilojen puuttuminen ja pieni piha, mutta tässä on esimerkiksi hieno keittiö. Olemme leiponeet paljon eskariaikana. Sisällä on tilaa temppuradoille ja kunnon majaleikeille, kuvailee varhaiskasvatuksen erityisopettaja Niina Valkeapää.

Esiopetus halutaan koulun yhteyteen

Liedossa tavoitteena on, että esiopetusta annetaan koulun yhteydessä, jolloin jatkumo alkuopetukseen on mahdollisimman sujuva. Tähän pyritään myös Liedon Asemalla, jahka remonttisuma saadaan purettua.

—Päiväkodin vanha puoli on parhaillaan työn alla. Suunnitelmien mukaan sinne päästään siirtymään kesällä. Ensi syksyn esikoululaiset mahtuvat pankin tiloihin, minkä jälkeen tehdään suunnitelmat Pahkamäen esiopetuksen siirtämiseksi koulun yhteyteen, kertoo Liedon varhaiskasvatusjohtaja Elina Lindholm.
Lindholmin mukaan koulutielle lähteminen on valtavan suuri askel lapselle ja sopeutumista helpottaa, kun kouluympäristö on jo tuttu.
—Leikkiminen ei lopu siihen, että mennään koulun yhteyteen eskariin. Päinvastoin leikin kautta oppimista voitaisiin siirtää sinne koulun puolelle, hän toteaa.
Liedon Asemalla eskariryhmää vetävät Niina Valkeapää ja lastentarhanopettaja Sanna Sainio ovat yhtä mieltä siitä, että eskari toimii parhaiten koulun kyljessä.
—Siitä on lapsille paljon hyötyä ja heidän tuleville opettajilleen myös. Meillä yhteistyö koulun kanssa toimii kyllä nytkin hyvin, mistä täytyy kehua Pahkamäen koulun opettajia, jotka ovat kiinnostuneita ja halukkaita yhteistyöhön.
Esiopetusryhmiä tulee ensi syksynä Tarvasjoen ja Taatilan kouluille, Melukylän päiväkotiin Jokilaakson koululle, Jokilaakson vuoropäiväkotiin, Loukilinnan päiväkotiin, Kukonharjan päiväkotiin, Järvilinnan päiväkotiin Littoisten koululle, Tammentuvan päiväkotiin ja Ilmaristen koululle.
Yliskulmalle ei tule nyt omaa esiopetusryhmää, koska esikouluikäisiä on alueella vain muutamia. Osa yliskulmalaisista menee eskariin Tarvasjoelle ja osa Liedon keskustaan.

Elina Lavonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä