Vuodon paljastanut vinkki toi palkkion

Liedon Veden vesihuoltopäällikkö Aki Teini (oik.) lausui Maila Mönkäreelle lämpimät kiitokset vuodon löytymiseen johtaneesta vinkistä. —On hienoa, että löytyy aktiivisia kuntalaisia, jotka auttavat meitä hankalassa tilanteessa.

15.5.2018 Vesihävikin kanssa painiskeleva Liedon Vesi lupasi viime viikolla vinkkipalkkion sille, jonka vihjeen perusteella löydetään merkittävä vuotokohta vesijohtoverkostossa.

Eilen aamupäivällä vesihuoltopäällikkö Aki Teini kävi luovuttamassa 300 euron lahjakortin ja kukkakimpun Hanhenkaarella asuvalle Maila Mönkäreelle, joka osoitti neuvokkuutta paikallistamalla viikonvaihteessa ainakin yhden vesivuodon.
—Luin torstain Tienoosta, että vuotoa etsitään. Lauantaina iltalenkillä kiinnitin huomiota putkeen, josta tuli kirkasta vettä Hanhiojaan. Ajattelin ensin, että menen maanantaina ilmoittamaan havainnostani, mutta en saanut rauhaa, vaan soitin asiasta päivystäjälle äitienpäivän aamuna. Sitä ennen kävin vielä varmistamassa havaintoni paikan päällä, kertaa Mönkäre tapahtumia.
Maila Mönkäre kertoo olleensa 30 vuotta kunnan leivissä perhepäivähoitajana ja siksikin tuntevansa vastuuta kunnan hommista.
Mönkäreen vihjeen perusteella löytyi halkeama Hanhenkaaren kerrostalon tonttihaaran 75-millisestä putkesta, josta vuotovesi pääsi purkautumaan sadevesiviemäriin ja sitä kautta Hanhiojaan. Putkilinja oli maanantaina aamupäivällä jo kaivettu esiin ja korjattu.
—Tämä ei kuitenkaan selitä koko ongelmaa, vaan jossain muuallakin täytyy olla vuotoja. Meiltä on ollut häviksissä tuhannen kuutiota vettä vuorokaudessa. Tämä kohta on nyt korjattu ja nähdään, miten se vaikuttaa hävikkiin, toteaa Teini.
Vuodon paikkaamisen jälkeen Hanhiojaan tuli edelleen vettä samaisesta putkesta, joten Mönkäreen vinkin perusteella löytynee toinenkin vuotokohta.

Vinkkejä tullut toista sataa

Vesijohtovettä ei päädy Liedossa viemäriverkostoon. Viemärilinjat on loppuviikosta tutkittu ja suljettu tämä vaihtoehto pois. Parhaillaan tehdään kamerakuvauksia ja vuotovesiselvityksiä hulevesiverkoston osalta.

Runkolinjaventtiilejä suljetaan edelleen verkostossa lähinnä ilta-aikaan ja öisin, mikä vaikuttaa tilapäisesti vedenjakeluun.
Liedon vesijohtoverkostoon on syötetty viime päivinä varavettä Aurasta. Muussa tapauksessa vesitorni olisi jouduttu sulkemaan jo keskiviikkoiltana.
Tällä konstilla tilanne on ruvennut normalisoitumaan. Painetaso verkostossa ja talousveden riittävyys ovat varaveden turvin kohtalaisella tasolla, mutta kuntalaisia pyydetään edelleen välttämään turhaa vedenkulutusta.
—Vinkkipalkkioita on luvassa jatkossakin, kun havainto johtaa merkittävän vuodon löytymiseen, lupaa Teini.
Aki Teiniä lämmittää se, kuinka kuntalaiset ovat osallistuneet ongelman ratkaisemiseen. Vesivuotojen perässä maastoa ovat haravoineet niin koiranulkoiluttajat kuin suunnistajatkin.
—Vinkkejä on tullut toista sataa. Liedon Veden päivystäjä Hannu Tuusa on ajanut loppuviikon aikana 1.400 kilometriä tarkastamassa kuntalaisten havaintoja. Useammassa kohteessa on kaivettukin. Nyt tuli ensimmäinen osuma, ja etsintä jatkuu.
Tammikuussa Hanhenkaarella korjattiin iso vesivuoto, jonka jälkeen tämä oli jo kymmenes löydetty putkirikko. Aki Teini arvelee, että paineenvaihtelut verkostossa ovat saaneet heikkoja kohtia pettämään, sillä painetta on jouduttu lisäämään aina vuotojen tullen.

Elina Lavonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä