Ikäihmisten neuvontapiste kulkee kumipyörillä

Ikäihmisten liikkuvan neuvontapisteen vakiokasvojen Antero Lehtosen ja Satu Järvenpään lisäksi SEO-huoltamolla olivat tavattavissa geronomi Saara Johansson Liedon kunnan palveluohjauksesta sekä Kuulolähipalvelun vastuumies Olavi Rantanen Turun Kuuloyhdistyksestä.

17.5.2018 Liedon Aseman SEO-huoltamon parkkipaikalle pysäköi tiistaiaamuna pariksi tunniksi matkailuauto, jonka kyydistä purkautui neljä ikäihmisten toiveista ja tarpeista sekä tarjolla olevista mahdollisuuksista paljon tietävää ihmistä.

Ikäihmisten liikkuva neuvontapiste on kiertänyt Turussa parin vuoden ajan ja kerännyt hyvää palautetta. Tällä viikolla auto, jossa toimivat julkinen ja järjestöpuoli rinnakkain, kiertää kokeilumielessä maakuntaa laajemmalti.
—Menemme katvealueille ja yritämme tavoittaa niitä ihmisiä, jotka eivät muuten löydä palveluohjausta. Matalan kynnyksen ohjaukselle on muutenkin tarvetta. Eräs mies juuri totesi, että apua on vaikea hakea, mutta tänne on helpompi tulla, kertovat Liikkuvan resurssikeskuksen työntekijät Antero Lehtonen Turun kaupungin hyvinvointitoimialalta ja Satu Järvenpää Turun Lähimmäispalveluyhdistyksestä.
Heidän lisäkseen autossa kulkee teemoittain vaihtuvia vierailevia tähtiä. Liedossa mukana oli Turun Kuuloyhdistys, joten huoltoaseman pihassa huollettiin muun muassa kuulolaitteita.
—Tänään on käyty läpi kotona pärjäämiseen ja mielekkääseen arkeen liittyviä asioita. Tänne voi tulla oikeastaan minkä tahansa arkielämän askarruttavan asian kanssa. Me neuvomme, ohjaamme ja autamme eteenpäin. Neuvonta on suunnattu senioreille, mutta paljon käy myös omaisia.
Liikkuva neuvontapiste on osa Veikkauksen tukemaa Liikkuva resurssikeskus -hanketta, jota ylläpitävät Turun kaupunki ja Turun Lähimmäispalveluyhdistys. Maakuntapysäkkikokeilut toteutettiin yhteistyössä KomPAssi-hankkeen ja alueiden toimijoiden kanssa.
Tänään torstaina matkailuautolla liikkuva ikäihmisten neuvontapiste parkkeeraa Jäkärlän aukiolle kello 13—15, jolloin tavattavissa on järjestötyöntekijä ja puhetta muun muassa kansalaistoiminnasta ja menovinkeistä. Matkailuautoa ajaa laulava kuski.
Maanantaina 4. kesäkuuta kello 10—12 Paattisten liikekeskuksessa pidetään Liikkuvan resurssikeskuksen neuvontapainotteiset minimessut. Mukana ovat tuolloin Kuuloyhdistys ja Muistiyhdistys sekä tarjolla senioreille sopivia kesäisiä menovinkkejä.

Elina Lavonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä