Tuuletuksen paikka

Lakkiaisjuhlan päätteeksi Liedon lukion uudet ylioppilaat asettuivat yhteiskuvaan ja lähtivät sitten kukin omaan suuntaansa.

5.6.2018 Liedon lukiosta valmistui 90 uutta ylioppilasta, mutta huomion lauantain lakkiaisissa varasti heistä Otto Salmela. Nuorukainen piti juhlassa yllätyksellisen ja viihdyttävän ylioppilaan puheen, jonka perusteella hänelle voisi povata vaikka talk show -isännän uraa.

—Olen miettinyt tätä puhetta ainakin automatkan tänne. En ole kirjoittanut mitään lapulle. Tämä tulee nyt ikään kuin viimeisenä keskarin näyttönäni kaikille niille opettajille, jotka koittivat saada minua valmistelemaan esseetä paperille puhetta varten, nauratti Salmela yleisöä.
Otto Salmela totesi, ettei monikaan ylioppilaista ole tullut lukioon sen takia, että haluaisi oppia kaikki siellä opetettavat asiat, vaan peläten sitä, että missaa jotain, jos ei mene lukioon.
—Tämä kuulostaa nyt vähän ikävältä. Mammat siellä yleisössä miettivät, kuka ihme on päästänyt puhumaan tuommoisen masentuneen angstiteinin, joka ei tiedä mistään mitään. Mutta minä olen ylioppilas. Se tarkoittaa, että tiedän kaikista asioista kaiken.
Puheensa lopuksi Salmela vaihtoi ylioppilaslakin keltaiseen Olen ykkönen -lippikseen, jonka hän on saanut ekaluokkalaisena vuonna 2006. Siinä lippiksessä on asennetta ja hyvää fiilistä ihan niin kuin lukiovuosissakin.
—Voin suurella varmuudella sanoa, että me emme missanneet yhtään mitään, totesi hän ylioppilastovereilleen.

Lukion rehtori Jyrki Saarnia totesi puheessaan, että tulevaisuuden menestysaloja on vaikea ennustaa, mutta hyvä koulutus on merkittävä etu työmarkkinoilla.

—Työelämän tutkijoiden mukaan työ jaetaan tulevaisuudessa uudelleen ihmisten ja koneiden välillä. Ihmiselle jäävät erityisesti intuitiota, luovuutta, kekseliäisyyttä ja sosiaalista vuorovaikutusta vaativat työt. Olemme yrittäneet koota teille lukioaikana selviytymispakkauksen, jossa on ainakin osa niistä tiedoista ja taidoista, joita tulevaisuus teiltä edellyttää, evästi rehtori ylioppilaita.

Elina Lavonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä