Paattisten kirkon kellotapulia maalataan

Jari Laakso Martekka Oy:stä tekee pohjatöitä maalausta varten.

28.6.2018 Paattisten kirkon kellotapulia maalataan parhaillaan.

—Kirkko maalattiin pari vuotta sitten. Silloin kellotapuli jäi maalaamatta. Tapulista maalataan nyt seinien puupinnat. Kattoa ei maalata, kertoo Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän tekninen isännöitsijä Antti Helle. Hän vastaa kirkkojen, seurakuntatalojen ja muiden seurakunnan kiinteistöjen toimintahuoneistojen korjaustoiminnasta muun muassa Paattisten ja Maarian seurakunnissa.
Kellotapuli on vuodelta 1813. Museovirasto ohjeistaa, miten vanhoja rakennuksia pitää kunnostaa ja korjata. Paattisten kellotapulin maalaukseen käytetään pellavaöljystä valmistettua erikoismaalia. Helle sanoo, että tapuli kestää vielä melko pitkään, kun sen pintaan saadaan uutta maalia.
Kirkkoa ei tällä kertaa maalata. Yleisesti ottaen kirkon tilanne on tällä hetkellä hyvä.
—Kirkon kattoon tehdään paikkamaalauksia samalla kertaa, kun kerran henkilönostimet on saatu paikalle.
Maalaus tehdään laskutustyönä. Rahaa on työtä varten on varattu 30.000—40.000 euroa.
Maalauksen tekee Martekka Oy.

Tapuli kirkkoa vanhempi

Paattisten kellotapuli on vuodelta 1813. Tapulin on rakentanut Mikael Piimänen (1748—1820). Tapulia ja sen rakenteita on muokattu rakentamisen jälkeen. Piimäsen rakentamia kirkkoja ovat muun muassa Tarvasjoen, Auran ja Pöytyän kirkot.

Paattisten kirkko on rakennettu vuonna 1909. Sen on suunnitellut lääninarkkitehti Helge Rancken.

Pekka Remes

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä