Hakelämpölaitokset säästävät öljyvaroja

HP Heatin hallituksen jäsen Antti Heikkilä (vas.) ja toimitusjohtaja Markus Peltola esittelivät Paattisilla yhtiön energiapuuvarastoa ja yrityksen laitoksissa poltettavaa valmista metsähaketta.

7.8.2018 Liedon Tuulissuolla ja Paattisilla toimivan HP Heat Oy:n toimitusjohtaja Markus Peltola laskee, että yhtiön seitsemässä haketta käyttävässä lämpölaitoksessa korvataan vuositasolla 2,6 miljoonaa litraa polttoöljyä.

Kolme vuotta toimineella yhtillä on kolme omaa lämpölaitosta: Paattisten aluetalon vieressä, Parma Oy:n Ruskon tehtaalla ja Liedon Ilmarisissa Promens Oy:ssä. HP Heatin mukaan kotimaisella bioenergialla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita ja samalla saavuttaa kustannussäästöjä.
Yrityksen metsähakkeen ja sen raaka-aineen varasto on Paattisilla Heikkilän tilan yhteydessä. Kierrätyspuuterminaali on Tuulissuolla, josta HP Heat osti lämmöntuotantoon ja kierrätyspuun vastaanottoon erikoistuneen Suomen Bioenergia Oy:n.
HP Heat on ulkoistanut ne toiminnot, joita ei tarvita lämpöenergian toimittamiseen tai asiakkaiden lämpölaitosten ylläpitoon. Yrityksen omissa leivissä on kolme työntekijää, sillä esimerkiksi hakettaminen ostetaan urakoitsijoilta.
—Toimimme tällä hetkellä Turun seudulla. Koko Varsinais-Suomi sopii toiminta-alueeksi, mutta sen kauemmaksi ei ole mielekästä mennä, koska palveluihimme kuuluu lämpölaitoksen ylläpito eli päivystys, huolto, polttoaineen toimitus ja korjaustyöt, Markus Peltola sanoo.
HP Heat hankkii energiapuuta ja hakkuutähteitä sekä poltettavaksi sopivia teollisuuden sivujakeita.
—Kierrätyspuusta huomattava osa on kuormalavoja, mutta hankimme myös teollisuudelta ja rakennusyrityksiltä hakkeeksi kelpaavaa materiaalia, Peltola luettelee.
Energiapuun kysyntä on maakunnassa lisääntynyt selvästi vajaa vuosi sitten valmistuneen Turun Seudun Energiantuotannon Naantalin lämpövoimalan vuoksi. Siellä energiapuun osuus on aluksi 40 prosenttia, mutta osuus noussee myöhemmin 60—70 prosenttiin.
Myös suuret sellutehdashankkeet käyttävät entistä runsaammin puuta.
—Sellutehtaista on hyötyä energiapuualalle, koska hakkuut tuttavat sellupuun lisäksi myös energiapuuta, Markus Peltola sanoo.
HP Heat Oy:n toimintaa esiteltiin kiinnostuneille lauantaina Paattisilla Heikkilän tilalla. Esittelyssä oli myös tilan rakenteilla oleva suuri konehalli.
HP Heat Oy:n hallituksen puheenjohtaja on Auvo Heikkilä. Hallituksen jäsen ja toimitusjohtajan sijainen on Antti Heikkilä.

Rauli Ala-Karvia

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä