Mika Ahtiainen pelasti Kuopion ravit

9.10.2018 Metsämäen ratamestari Mika Ahtiainen oli yksi pääosan esittäjistä perjantai-iltana Kuopion raviradalla. Ahtiainen oli Kuopiossa osallistuimassa amatööriohjastajien SM-finaalilähtöihin. Hänen ammattitaitoaan tarvittiin Kuopion radan kunnostamisessa. Rata oli lumisateen ja lumen sulamisen vuoksi mutainen, eivätkä Kuopion ratamestarit saaneet kaviouraa kuntoon.

Ravinetti-julkaisun mukaan Ahtiainen hyppäsi puikkoihin ja ajoi liejupintaa pois. Kuopion raviradan toimitusjohtaja Marita Huttunen totesi, että tuo olisi pitänyt osata tehdä jo kaksi tuntia aiemmin,
Ravien alku myöhästyi puolitoista tuntia.
Ahtiaisen urakka kuskina ei mennyt ihan nappiin. Ensimmäisen lähdön Las Robbie laukkasi hylkäykseen, toinen ajettava Vigoroso Mi Amor oli peränpitäjä, ja kolmannen lähdön Silica Sister sijoittui seitsemänneksi. Toiset osalähdöt ajetaan sunnuntaina Ylivieskassa.

Rauli Ala-Karvia