Perhepesä muutti Kunnantupaan

Lieto

Mari Kokkonen

—Olen tavannut täällä paljon muita äitejä jo synnytysvalmennuksen aikana. Kovasti ollaan kesän aikana odotettu, milloin päästään taas Perhepesään, sanoo Satu Hiltunen<$>.

Pian vuoden täyttävän Einon äiti on kovasti mielissään Liedon avoimen päiväkodin uusista tiloista. Torin laidalta vanhalle Kunnantuvalle muuttanut avoin päiväkoti avasi ovet uudessa paikassa maanantaina. Tilaa on nyt vähän enemmän kuin ennen, ja niistä on tehty toimintaan hyvin sopivat.
—Meillä on täällä tupa, mummon kammari, askarteluhuone ja yksi pieni huone rauhoittumista ja keskusteluja varten, esittelee uusia tiloja lastentarhaopettaja Leena Karvala<$>.
Tilavassa tuvassa on lääniä niin istuskelulle kuin keskustelullekin. Suuren pöydän ääreen mahtuvat niin syöttötuolit kuin tavallisetkin, ja sosetta uppoaa poikasten ahnaisiin kitoihin.
Mummon kammarista puuttuvat vielä verhot, mutta räsymatot ovat jo lattialla. Pehmoisissa tuoleissa ja kulmasohvassa on tilaa istua ja tavata muita vanhempia.

Tarjolla myös tukea ongelmiin

Avoimen päiväkodin toiminta ei ole pelkkää toisten lapsiperheiden tapaamista. Vertaistuki toki on tärkeää, mutta Perhepesästä saa muitakin palveluita.

Palveluohjaaja Rea Metsäpalo<$> ja lastentarhaopettaja Leena Karvala tarjoavat keskusteluapua ja osaavat ohjata oikean palvelun äärelle, kun tulee kinkkinen paikka.
—Meidän tehtävämme on tukea asiakkaitamme. Autamme monenlaisissa tilanteissa: hoitopaikan hakemisessa, tukien selvittämisessä, parisuhteeseen tai kasvatukseen liittyvissä tilanteista, Metsäpalo kertoo.
Työnjako menee niin, että sosiaalikasvattajan koulutuksen saanut Metsäpalo tarttuu perheen tarpeisiin ja lastentarhaopettaja Karvala osaa neuvoa erityisesti kasvatukseen liittyvissä asioissa. Ja jos eivät työntekijöiden omat taidot riitä, ohjataan eteenpäin vaikkapa perheneuvolaan tarpeen tullen.
Joka viikko avoimia perhepalveluja käyttää noin 150 lietolaista.
—Avoimen toiminnan lisäksi meillä käy noin 60 kerholasta, puistotoimintaa on tiistaisin ja perjantaisin, ja molempiin mahtuu 25 lasta. Ja tietenkin on vielä MLL:n toiminta perhe-, vauva- ja iltaperhekahviloineen, luettelee Karvala.
Hukkaan eivät kuntalaisten verorahat tässä siis mene.