12 kiuasta varkaiden matkaan

18.5.2017 Lietosta Ajurintien ja Kärpijoentien kulman kerrostalorakennustyömaalta varastettiin viime viikonloppuna 12 sähkökiuasta. Varkaat olivat menneet sisään päiväkodin puolelta rikotusta ikkunasta ja saaneet sitä kautta oven auki. Sähkökiukaat odottivat asennustaan kerrostaloasuntojen saunoihin.

—Jonkinlaiselta täsmäiskulta vaikuttaa, sillä mitään muuta ei työmaalta viety. Rikosilmoitus on tehty ja vahinko on muutaman tonnin luokkaa, Hannu Nummela kerrostaloa rakentavasta Rakennusliike Nummela Oy:stä kertoo.
Työmaalla on voimassa varkausvakuutus, mutta omavastuun myötä myös yrittäjä itse kärsii varkaudesta taloudellisesti.
Kerrostalo valmistuu syyskuun puolivälissä, uusine kiukaineen.

Matti Lehtonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä