Matonpesupaikalla pitää huomioida myös seuraavat pesijät

Lieto 19.7. Liedon Asemanseudun matonpesupaikalla oli tiistaiaamuna Tuula Rosendalia vastassa melkoinen sotku. Joku oli joko myöhään maanantaina tai varhain tiistaina pessyt matonpesupaikalla jotain, eikä siivonnut jälkiään.

—Meinasin alkaa mattoja pesemään, niin kuin melkein joka päivä tällä viikolla, mutta jouduinkin ensin pesemään sotkuisia altaita. Ilmeisesti joku oli käyttänyt vääränlaista saippuaa, tai pessyt jotain muuta kuin mattoja, sen verran inhottavassa kunnossa altaat olivat, mielellään Asemanseudun matonpesupaikkaa käyttävä Rosendal harmittelee.
Altaiden pohjiin ja reunoille oli saostunut vahamaista ainetta, joka ei lähtenyt huuhtelemalla pois. Mäntysuovalla ja juuriharjalla, matonpesun perustyökaluilla, Rosendal sai altaat puhtaiksi.
—Muuten tämä paikka toimii ihanasti, porukka on sosiaalista ja ottaa toiset huomioon. Mieluummin käyn täällä varjoisassa paikassa pesemässä kuin keskustan paahteessa, Rosendal kertoo, ja muistuttaa matonpesupaikkojen käytössäännöistä.
—Omat jäljet pitää siivota!

Matti Lehtonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä