Paikalliset | 01.08.2024 10:24

Juhlaleiri käyntiin luonnon leirikasteella

Juhlaleiri käyntiin luonnon leirikasteella

Leirinjohtajat Annu Tuominen, Saana Pikala ja Linnea Ström saapuivat jo maanantaina valmistelemaan viikon kestävää leiriä.

Suomen suurin partiolippukunta, Liedon Eränkävijät, täyttää syyskuussa 50 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi lippukunta järjesti viikon mittaisen juhlaleirin Tl. Koskella. Leiri oli erityinen, sillä se oli suunnattu koko lippukunnalle. Liedon Eränkävijät järjestää näin suuria partioleirejä vain kymmenen vuoden välein.

Leiriä johtivat Saana Pikala, 20, Annu Tuominen, 18, ja Linnea Ström, 20. Partiolaiset olivat suunnitelleet leiriä jo viime syksystä lähtien.

—Sopivan leiripaikan löytäminen oli haastavaa, sillä sen piti pystyä majoittamaan yli 200 leiriläistä. Lopulta Kosken Eränkävijöiden metsästysmaja ja sen ympäristö osoittautuivat sopiviksi, kertoo Ström.

Leiriläiset eivät selvinneet kuivin jaloin tai teltoin, kun torstaiyönä satoi kaatamalla.

—Sudenpennut olivat saapuneet edeltävänä päivänä, joten ensimmäisenä yönä he saivat todellisen leirikasteen, kertoo Tuominen, lisäten, että monelle sudenpennulle telttayö oli elämänsä ensimmäinen.

Onneksi leirille oli varattu muutama evakkoteltta, joihin majoitettiin pahiten kastuneiden telttojen asukkaat. Vaatteet ja teltat kuivuivat nopeasti, sillä seuraavana päivänä aurinko porotti kirkkaalta taivaalta.

Leirillä opeteltiin hyödyllisiä kädentaitoja, pelattiin pelejä ja leikittiin leikkejä. Yksi Liedon Eränkävijöiden erikoisimmista perinteistä on pattinkikisa. Tässä kilpailussa joukkueet kuljettavat puulautaa eli kakkosnelosta sahaajat perässään. Jos sahaajat löytävät pattinkia kantavan joukon, lyhenee kakkosnelonen kymmenellä sentillä. Maaliin saavuttua voittaja määräytyy pattingin pituuden ja maaliintuloajan perusteella.

Leirille oli varustauduttu muun muassa 600 litralla mehua ja 150 litralla puuroa. Huolto toimi siis moitteettomasti.

—Nopeasti täällä korvessa unohtuu muu elämä. Leiriarki pyörii täällä symbioosissa ja koko ajan syödään, mutta silti on aina nälkä, naurahtaa Pikala.

Viikonloppuna leirille saapui varttuneempia eränkävijöitä, joiden mukana oli myös lippukunnan perustaja Seppo Mikkonen. Perustamisvuonna lippukunnassa oli seitsemän poikaa, mutta nyt jäseniä on reilu 400.

Viktor Brenner

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.