Urheilu | 19.12.2024 10:39

Special day parajääkiekkojoukkueen johdolla

Special day parajääkiekkojoukkueen johdolla

TarU Hockey ja Liedon liikuntapalvelut järjestivät maanantaina erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille suunnatun jäävuoron Tarvasjoen jäähallilla. Jäällä esiteltiin sekä Special Hockey -toimintaa että kelkkajääkiekkoa TPS:n parajääkiekkojoukkueen johdolla.

Special Hockey on tarkoitettu itseluisteleville, tietyn diagnoosin omaaville pelaajille, jotka tarvitsevat erityistä tukea joukkuetoiminnassa. Kelkkajääkiekko puolestaan tarjoaa mahdollisuuden pelata jääkiekkoa kelkoissa, esimerkiksi vammautumisesta johtuvien liikerajoitteiden kanssa.

TarU Hockeyn toiminnanjohtaja Lauri Isotalo kertoi, että idea Special Hockey -vuorosta lähti jo elokuussa Liedon harrastepäiviltä.

—Eräs lietolainen kysyi, miksi TarU Hockey ei järjestäisi erityisryhmille vuoroja. Nyt kartoitetaan, olisiko sellaiselle tarvetta, sanoo Isotalo.

Isotalo viittaa hallin seinällä lukevan tekstin ”laadukasta jääkiekkoa kaikille” merkitykseen.

—Sitä pyritään nyt toteuttamaan, eikä ketään jätetä ulkopuolelle, hän toteaa.

Liedon kaupungin hyvinvointiohjaaja Sari Lecklin on toiveikas tapahtuman jatkosta.

—Tämä kokeilu on nyt ensimmäinen laatuaan ja toivotaan, että tästä tulee perinne, joka vetää puoleensa paljon lajista kiinnostuneita. Enemmänkin mahtuisi jäälle, sanoo Leck-
lin, jonka vastuualueeseen kuuluu erityisryhmien liikunta.

Lecklin kehuu yhteistyön sujuvuutta TarU Hockeyn kanssa.

—Kaupungilla on joulun aikana varattuna jäävuoroja hallilta, jotka lienevät tarpeen, kun säät pysyvät plussan puolella, Lecklin lisää.

TPS:n parajoukkueen kakkosmaalivahdin virkaa hoitava jäkärläläinen Mika Jalo oli kiinnittänyt maskiinsa tonttulakin.

Jalo kertoo halvaantuneensa viisi vuotta sitten aortan repeämän seurauksena. Muutaman vuoden kuluttua halvauksesta hän ajautui parajääkiekon pariin.

—Olen aina ollut kiekkomiehiä, ja jostain sain kuulla, että TPS:llä on parajoukkue, johon pääsi kokeilemaan.

Aluksi Jalo kurvaili kenttäpelaajana, mutta toisen maalivahdin jäätyä pois hän tarttui haasteeseen, jotta treenien pelit saatiin kulkemaan.

—Nyt harjoittelen sitä, että pääsen omin avuin ylös kaatumisen jälkeen. Kun se onnistuu, haaveena on päästä pelaamaan liigapeleissä, Jalo unelmoi.

Hän kertoo, että pelaajia kaivataan aina lisää mukaan toimintaan.

—Meiltä saa varusteet, joten kaikki ovat tervetulleita, olit sitten vammautunut tai et, hän toteaa.

Paattislainen Tea Kulo, joka toimi viime kaudella TPS:n Special Hockeyn joukkueenjohtajana ja tänä vuonna parakiekon valmennustiimissä, tuli mukaan joukkueen toimintaan erityislapsensa, Onni Kulon kanssa.

Onni Kulo aloitti Special Hockey -ryhmässä, mutta pelaa nyt toista kautta parajoukkueessa.

—Special-ryhmässä harrastajia on noin kaksikymmentä ja parajoukkueessa noin kymmenkunta. Tammikuussa parajoukkueella on seuraava tutustumistapahtuma Kupittaalla, jonne pääsee kuka vain kokeilemaan, mainostaa Tea Kulo.

Viktor Brenner

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.