Uutisotsikot
Urheilu
Urheilu | 20.03.2025 09:51
Jalkapalloa intohimolla

Liedon Pallo on valinnut seuran uudeksi valmennuspäälliköksi Kalle Knaapin.
Knaapin edeltäjä on Adriano Dourado, joka muuttaa Brasiliaan.
LiePan puheenjohtaja Eija Isoheiko kertoo olevansa erittäin tyytyväinen edellisen valmennuspäällikön kädenjälkeen, erityisesti seuran jäsenmäärän kasvattamisessa nykyiseen lähes 770 pelaajaan.
—Hänellä oli iso rooli siinä, että olemme saaneet paljon uusia harrastajia koulun kerhotoiminnan kautta. Toivotan Adrianolle menestystä tuleviin haasteisiin.
Myös uuden valmennuspäällikön rekrytointi herätti paljon kiinnostusta, mutta hakijoiden keskuudesta Kalle Knaapin syvällinen selvitystyö ja ehdotukset seuran kehittämiseksi erottuivat muiden joukosta.
—Hän painotti selkeästi pelaajapolun kehittämistä, ja hänen näkemyksensä seuran pitkäjänteisestä kehittämisestä vastasivat meidän odotuksiamme, Eija Isoheiko kertoo.
LiePan kasvatti
Kalle Knaapi aloitti työtehtävässään maaliskuun alussa.
—Koen tärkeäksi tutustua toimintaympäristöön ja joukkueiden tilanteisiin kunnolla. Kun ajan kanssa saadaan luottamussuhdetta vahvemmaksi ja keskustelua syvällisemmäksi, pääsemme kiinni siihen, että pelaajien ympäristö kehittyy laadukkaan valmentamisen kautta, hän sanoo.
Knaapi itse on kasvanut Liedossa ja pelannut nuorena LiePan ikäkausijoukkueissa. Hän muistelee lämpimästi lapsuusvuosiaan seurassa ja kertoo haluavansa nyt vastavuoroisesti mahdollistaa toiminnallaan turvallisen ja onnellisen kasvuympäristön nykyisille seuran nuorille palloilijoille.
Ennen nykyistä pestiään Knaapi työskenteli turkulaisessa jalkapalloseura Kuuvuoren Laakissa, joka on kasvanut hänen aikanaan merkittävästi.
—Liityin KuuLaan vuonna 2008 pelaajana ja aloin valmentaa siellä vuonna 2015. Vaikka kyseessä on harrastajaporukka, siellä on kehittymishaluinen ympäristö ja asioita tehdään tosissaan. Seura kasvoi yhdestä kutosdivarin joukkueesta nykyiseen kahteen miesten joukkueeseen Nelosessa ja Vitosessa, naisten joukkueeseen ja nuorten futsalkerhoon.
Knaapi kertoo, että
KuuLa antoi hänen elämäänsä paljon sisältöä ja merkityksellisyyden tunnetta. Hän pääsi kanavoimaan intohimoaan jalkapalloon seurassa, jossa vallitsi tekemisen kulttuuri.
Nyt Knaapi pääsee jatkamaan työtään jalkapallon parissa sillä erotuksella, että nyt hänellä on mahdollisuus tehdä töitä jalkapallon parissa kokopäiväisesti ja siten tuottaa entistä parempaa laatua.
Ytimessä yhdessä toimiminen
Kun Kalle Knaapi avaa ajatuksiaan valmennuspäällikkönä, kaikesta huokuu kipinä lajille ja työtehtävää kohtaan. Hänen puheissaan toistuu, että pelaajia tulee kohdella ihmisinä, ymmärtäen, että jokaisella yksilöllä on omat tarpeensa.
—Pelaajiin tulee suhtautua kokonaisvaltaisesti ja empaattisesti. Ja koska jalkapallo on joukkuelaji, kaiken ytimessä on se, miten ihmiset pystyvät toimimaan yhdessä, Knaapi avaa.
Tuore valmennuspäällikkö kertoo, että hänen oma joukkueensa koostuu valmentajista, jotka tuntevat joukkueensa parhaiten. Hän haluaa motivoida valmentajia kehittämään itseään käymällä koulutuksissa ja tarkkailemalla jokapäiväistä toimintaa kriittisesti.
—Kun valmentajat ymmärtävät pelin logiikan, he pystyvät tarjoamaan kunkin joukkueen erityistarpeita vastaavaa harjoitusta. Esimerkiksi jos joukkueessa on haasteita kestävyyden suhteen, sitä tulisi harjoitella pelaamalla pidempiä peliaikoja harjoituksissa. Jos ongelmia taas on maalinteossa, kannattaa harjoituksissa erityisesti keskittyä imitoimaan hyökkäyspään maalintekotilanteita, hän selittää.
Knaapi kehuu tapaamiaan LiePan valmentajia ja sanoo, että he ovat ottaneet hänet hyvin vastaan ja olleet avoimia keskustelulle sekä ilmaisseet halunsa kehittyä.
—Luottamussuhteen rakentaminen on tärkeintä. On hyvä, että valmentajat ymmärtävät, että olen heidän puolellaan sen sijaan, että puuttuisin heidän tekemiseensä ulkopuolelta.
Selkeämpi pelaajapolku
Turun Tienoon mielipidepalstalla on joskus kritisoitu sitä, että yli 20.000 asukkaan kaupungissa miesten edustusjoukkue pelaa vain vitosdivarissa. Kalle Knaapi ymmärtää, että aihe herättää keskustelua.
—Edustusjoukkueessa pelaajat ovat vuosien mittaan vaihtuneet ja suhtautuminen kilpailulliseen työskentelyyn vaihdellut, joten se aiheuttaa luonnollista vaihtelua siitä, minkälaisilla tavoitteilla varustetut pelaajat haluavat pelata.
Valtaosa seuran joukkueista on lapsille ja nuorille.
—Seura on priorisoitunut nuorten kasvatusseurana, joten toiminta ei yksinomaan tähtää siihen, että pelaajia kasvatettaisiin edustusjoukkueen tarpeisiin, Knaapi jatkaa.
Valmennuspäällikkö näkee myös kehityskohteita.
—Pelaajapolun tulisi olla selkeämpi, eikä se saisi olla katkonainen ikäkausien välillä, jotta joukkueet eivät hajoaisi ja pelaajat kaikkoa.
Lisäksi harrastuksesta tulisi rakentaa mahdollisimman houkutteleva myös juniori-ikäluokissa. Tämän saavuttamiseksi valmentajien tekemä työ on keskiössä.
Viktor Brenner
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi