Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 30.01.2025 10:44
Säännöllinen nuokkaritoiminta loppuu Paattisilta ja Jäkärlästä
Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi alueellisen nuorisotyön palveluverkkoselvityksen. Sen myötä valtuusto hyväksyi linjauksen Maarian, Paattisten ja Teräsrautelan nuorisotalojen lakkautuksesta. Pohjois-Turun nuorisopalvelut tullaan keskittämään tulevan kesän jälkeen Yli-Maarian Ypsiloniin.
Nuorisopalvelut kaipaavat uudistusta, valtuutettu ja apulaspormestari Mirka Muukkonen (vas.) painotti. Tällä hetkellä toiminta ei vastaa hänen mukaansa nykynuorten tarpeita.
—Tarvitaan enemmän koulunuorisotyötä, enemmän liikkuvaa ja jalkautuvaa nuorisotyötä, Muukkonen vertasi.
Nyt moiseen ei ole resursseja, kun nuoriso-ohjaajat ovat kiinni tiloissa.
—Palveluita ei tehdä seiniä varten, vaan lapsia ja nuoria varten, valtuutettu Alvar Euro (kok.) komppasi.
Nuorisovaltuuston edustaja Valtteri Suvanto korosti kaupunginvaltuutetuille myös seinien merkitystä. Pelkkä etsivä nuorisotyö ei riitä, vaan nuoret kaipaavat turvallista tilaa, ”toista kotia”, jossa kohdata muita nuoria. Näitä konkreettiset nuokkarit ovat edustaneet.
—Jos palvelut viedään liian kauas, ei niihin päädy myöskään käyttäjiä, Suvanto lisäsi.
Valtuustossa kuultiin useita muitakin puolustuspuheita nuorisotilojen säilyttämiseksi. Niitä tukevat muutosesitykset kuitenkin kaatuivat äänestyksissä.
Varavaltuutettu Mimmi Ruusunen (kesk.) esitti, että palveluverkkoselvitys palautetaan uuteen valmisteluun siitä lähtökohdasta, että aluetalo kunnostetaan ja pidetään osana palveluverkkoa. Ruusunen muistutti Ypsilonin ahtaudesta ja pohjoisimman Turun alaikäisille kohtuuttoman pitkistä välimatkoista.
Jarmo Laivoranta (kesk.) kannatti Ruususen palautusesitystä. Esitys hävisi äänin 58—8.
Valtuutettu Timo Nurmio (sd.) esitti Juha Anttilan (ps.) kannattamana, että Jäkärlässä nuorisotoiminta jatkuisi nykyisissä tiloissa, kunnes uusi koulu valmistuu.Tämä muutosesitys äänestettiin nurin 40—27.
Myös Johannes Yrttiaho (JY) teki muutosehdotuksen Maarian, Paattisten ja Teräsrautelan nuorisotiloja säilyttämisen puolesta. Äänestys päättyi 57—9.
Asian tiimoilta tehtiin kaksi toivomuspontta, jotka etenevät kaupunginhallituksen käsittelyyn.
Valtuutettu Mari-Elina Koivusalo (sd.) jätti toivomusponnen, että Paattisten ja Ypsilonin välistä bussiliikennettä parannetaan palveluiden saavutettavuuden turvaamiseksi. Ruusunen jätti ponnen, jossa syrjäiseen sijaintiin vedoten vaati Paattisilla ja Maariassa säännöllisen nuorisotyön jatkamista myös yläkouluikäisille.
Paattisten nuokkari muutti tammikuun alussa aluetalolta Paattisten koulun tiloihin. Jäkärlässä nuorisotila sijaitsee Maarian kylätalolla.
Kaupunginvaltuusto linjasi, että nuorisopalveluilta vapautuvien tilojen jatkokäyttöä tarkastellaan erikseen. Maarian kylätalon toiminta päätettiin turvataan jatkossakin, vaikkei enää tulevan kesän jälkeen nuorisopalveluiden kumppanina.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi