Paikalliset | 03.10.2024 12:42

Järvelää jälleenrakennetaan

Järvelää jälleenrakennetaan

Järvelän viime viikkoisessa tulipalossa tuhoutui kaksi avantouintikompleksin suosituinta saunaa. Paikan yrittäjät eivät kuitenkaan kirjaimellisesti jääneet tuleen makaamaan, vaan jälleenrakennustyöt aloitettiin välittömästi, jotta Järvelä saadaan kuntoon alkavalle avantouintikaudelle.

Järvelän yrittäjä Samuli Taskila kertoo, että uimarit pääsivät takaisin löylyihin jo viime perjantaina. Moni on osoittanut tukensa paikalle ja tarjonnut talkooapua.

—En tiedä, kuinka monta sataa tsemppiviestiä olemme ihmisiltä saaneet. Paikka on monelle rakas ja sillä on pitkä historia, Taskila kertoo.

Maanantaina maastossa pyörivät jo kaksi nosturia sekä kaivinkone. Palaneiden saunojen jäänteet on saatu jo raivattua pois.

—Mummolasaunan pohja jäi jäljelle kivijalan sekä uudemman betonivalun osalta. Perustalle saadaan todennäköisesti rakennettua uusi sauna, joka tulee näyttämän samalta. Lisäksi saunan vanhat ikkunat säästyivät ja ne on viety jo restauroitavaksi, Taskila kertoo.

Maisemasaunassa löylyjä on päästy myös heittämään jo muutaman päivän ajan. Saunan seinä vaurioitui palossa, mutta se kunnostettiin nopeasti.

—Ja rantaan saadaan väliaikainen yllätyssauna, Taskila kertoo.

Jälleenrakennus käy nopealla tahdilla. Tavoite on saada Mummolasauna pystyyn jo marraskuun puoliväliin mennessä. Myös Isosauna on tarkoitus uudelleenrakentaa kuluvan vuoden aikana.

Ina Virtanen

 

Lue juttu kokonaisuudessaan Turun Tienoosta.

https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/turun_tienoo

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.