Urheilu | 17.10.2024 14:55

Keltainen futisriemu kukkii Littoisissa

Keltainen futisriemu kukkii Littoisissa

Omilla huudeilla, hyvillä fiiliksillä. LTU:n P11-joukkueessa pelaavat muun muassa Jerry Lehto (vas.), Mathias Vähä-Parri, Frans Isotalo, Leevi Lehtonen, Elias Aaltonen ja Paavo Kasemets.

Littoisten urheilukentällä nautiskeltiin viime lauantaina jalkapallohumusta. Kannustushuudot raikuivat, pallo kulki kentän laidalta toiselle. Verkko heilui tasaisen varmasti.

J. Rinta-Jouppi -turnausta isännöi Littoisten työväen urheilijat (LTU) ja tämän 2013-syntyneistä koostuva P11-joukkue. Isäntäväen vieraaksi saapui joukkueita lähistöltä mutta myös Forssasta ja Jokioisista asti.

—KaaNa on ollut tähän asti pahin vastustaja, pohtivat LTU:n Elias Aaltonen, Paavo Kasemets ja Leevi Lehtonen tilannetta turnauksen puolivälissä. Takana oli kaksi voittoa ja yksi häviö.

Jotta turnaus toteutuu, vaatii se toki valtavasti taustatyötä ja aikataulujen sovittelua. Mutta mikäs sitä tehdessä, kun on hyvä porukka ja kiva meininki, luonnehtii LTU:n P11-joukkueen vastuuvalmentaja Mika Ylitalo.

—Ja nämä puitteet ja miljöö! Täällä on hyvä järjestää turnauksia, hän kehuu.

Alkujaan pohdittiin, että joukkueen hyväksi tehtäisiin jotain pientä varainkeruuta. Lopulta ajatus laajeni turnaukseksi. Pelit järjestettiin kahdelle tasoryhmälle, joissa molemmissa mittelöi kuusi joukkuetta.

Jos on jalkapallokentällä toimiminen tiimityötä, on se oleellista myös taustajoukoissa.

—Tällaisten järjestämisessä on tärkeää, että homma toimii ja puhalletaan yhteen, kuvailee joukkueenjohtaja Kim Collin.

—Ennemmin sitä täällä on kuin kotona vain istumassa, veistelee P11:n toinen joukkuejohtaja Niina Salmi.

Littoisten työväen urheilijoiden jalkapallolla menee kaiken kaikkineen hyvin.

—Meillä on seurassa noin 420 aikuis- ja junnupelaajaa. Täytyy olla ylpeä. Viime vuonna ylitettiin ensimmäistä kertaa 400 pelaajan raja, kertoo LTU jalkapallon seurasihteeri Nina Landström.

Tämä konkretisoituu myös P11-joukkueessa. Harrastajia on mukava määrä.

—Vaikka muutama meidän pelaajistamme siirtyi TPS:ään, meillä on yhä pelaajia yli 30, Ylitalo jatkaa.

Pääosin P11:ssa pelaavat ovat lietolaisia ja kaarinalaisia, muutama saapuu treeneihin Turusta.

—Vaikka toimimmekin Turun kupeessa, ei ole itsestäänselvää, että pelaajia on näin hyvin. Kilpailu harrastajista on kovaa, Ylitalo toteaa ja pohtii LTU:n vahvuuksia olevan laatu ja aktiivisuus. Nykyään LTU:lla on valmennuspäällikkö.

—Ennen LTU:ta minulla on pitkä historia Liedon Pallosta. On enemmän kuin hienoa, että tämän kokoisessa kaupungissa on kaksi futisseuraa, joissa kummassakin tehdään hyvää juniorityötä.

 Maria Suomi

 

Lue juttu kokonaisuudessaan Turun Tienoosta.

https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/turun_tienoo

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.