Paikalliset | 18.07.2024 09:23

Keskuskoulun projekti 
suunnitelmien mukaisesti

Keskuskoulun projekti 
suunnitelmien mukaisesti

Liedon Keskuskouun uudisrakennus nousee aikataulun mukaisesti.

 

Liedon uuden Keskuskoulun rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaan, kertoo vastaava työjohtaja Roope Mäkinen NCC:ltä.

– Rakennustyöt alkoivat keväällä, ja elokuun puolessa välissä aloitetaan rungon pystytys. Louhintatyöt ovat loppuvaiheessa, ja alapohjan kaivuutyö on valmis. Pohjalaatan asennus etenee rinnakkain lohkoissa perustustöiden kanssa, luettelee Mäkinen.

Mäkinen kertoo, että yhteistyö koulun käyttäjien kanssa on sujunut saumattomasti.

– Rakennuspaikka on ollut haasteellinen, mutta työmaan ja koulun yhteiselon järjestäminen on onnistunut. Räjäytystöiden aikatauluista on tiedotettu tarkasti.

– Halutaan välttää, ettei koulukeskuksen hammaslääkärissä pora lipsahda räjähdyksen takia väärässä kohtaa, sanoo Mäkinen.

 

Budjetti ja aikataulu pitäneet

 

Liedon rakennuttajapäällikkö Kaisa Manner vahvistaa, että projektin budjetti ja aikataulu ovat pitäneet.

– Hanke etenee hirveän sujuvasti. Kun koulut alkavat, alkaa runkokin hahmottua vaiheittain, Manner kertoo.

 

Viktor Brenner

 

Lue aiheesta enemmän  painetusta Turun Tienoosta.

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.