Paikalliset | 10.10.2024 12:44

Merttelän padon siltahanke siirtyy

Merttelän padon siltahanke siirtyy

Merttelän uudelle pohjapadolle ei ainakaan tältä haavaa rakenneta kävelysiltaa. Siltahanke oli alkujaan tarkoitus toteuttaa loppuvuoden aikana. Kävelysilta voitti tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin, eli ruskolaiset äänestivät sen kohteeksi, johon haluaisivat käyttää 15.000 euroa kunnan varoja.

Hankkeeseen varatut 15.000 euroa eivät kuitenkaan riitä kävelysillan rakentamiseen. Rusko painii taloudellisten huolien kanssa ja päättäjät ovat linjanneet, että tällä hetkellä kaikista ei-välttämättömistä hankkeista luovutaan.

Hanketta varten on pyydetty avustusta Valonialta, mutta sen kautta rahoitusta ei ole saatavilla.

Siksi tekninen johtaja esittää tekniselle lautakunnalle, että siltahanketta lykätään. Kustannuksia ja avustuksia selvitetään lisää, jonka jälkeen hanke tuodaan uudelleen päätöksentekoon.

Merttelän huonokuntoinen patorakennelma purettiin viime vuonna. Paikalle rakennettiin joen ennallistamista ja lajien monimuotoisuutta tukeva pohjapato. Miljööltään se on hieno retkikohde.

Patoalueen, joka sijaitsee Vahdontien ja Inkistentien risteyksen itäpuolella, omistaa Raision kaupunki.

Merttelän pato rakennettiin 1960-luvun alussa, kun Ruskon-Raisionjoki valjastettiin raakavesivarastoksi. Joki on 26 kilometriä pitkä ja padottiin alkujaan neljästä kohtaa. Tarpeettomiksi jääneet padot on nyt purettu.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.