Uutisotsikot
Urheilu
Paikalliset | 28.11.2024 11:47
Toiminta aluetalossa päättyy vuoden loppuun
Turku esittää Paattisten aluetalosta luopumista. Talon huonon kunnon takia toiminta siellä päättyy ympäristöterveydenhuollon lausunnon nojalla vuoden loppuun mennessä.
Kaupunginhallitus käsitteli viime maanantaina aluetaloa ja muutenkin Paattisten kehittämistä. Konkreettisiä päätöksiä ei kuitenkaan vielä tehty, vaan ennen hallituksen sinettiä lautakunnat kommentoivat suunnitelmia.
Mikäli aluetalosta luovutaan, se pantaisi näillä näkymin myyntiin. Jos ostajaa ei löydy, rakennus purettaisiin ja tontti hyödynnetään täydennysrakentamiseen. Paikkaan on ehdotettu aiemmin rivitaloja.
Loppuvuodesta 1972 valmistunut aluetalo on ollut viime vuodet vajaakäytöllä, ja rakennuksessa on ilmennyt muun muassa kosteus- ja mikrobivaurioita.
Esimerkiksi paikalliset yhdistykset ovat aktiivisesti vaatineet aluetalon säilyttämistä. Sen purkamisen katsottaisiin heikentävän Paattisten palveluja huomattavasti.
—Olemme todella kurjassa tilanteessa, kun aluetalo koetaan alueella tärkeäksi kokoontumis- ja harrastuspaikaksi, mutta sen kunto ja käyttöaste ovat niin huonot. Siksi esitämme erilaisia korvaavia ratkaisuja, jotka tässä taloudellisessa tilanteessa olisivat mahdollisia ja edelleen turvaisivat vapaa-ajantoiminnan alueella, lausuu palveluverkkojohtaja Minna Juselius kaupungin tiedotteessa.
Aluetalon nykyisille toiminnoille hankitaan uudet tilat. Kuntosali ja kokoontumistila vuokrattaisiin liikekeskuksesta ja koulun tilat avattaisiin laajemmin vapaa-ajan toimintoihin.
Uima-allas- ja saunatiloille ei esitetä korvaavia ratkaisuja.
Kiinnostusta kartoitettiin
Aluetalon käyttöä voitaisiin jatkaa, mikäli siihen tehtäisiin laaja peruskorjaus. Karkean arvion mukaan korjaussumma kipuaisi yli kuuden miljoonan euron.
—Peruskorjauksen perusteeksi tarvittaisiin myös tieto siitä, että rakennukseen saadaan tarpeeksi käyttäjiä. Selvityksemme perusteella sellaisia ei löytynyt eikä käyttöasteen lisäämiseksi ole ratkaisuja, sanoo Turun kaupungin tilapalvelujohtaja Leevi Luoto.
Vaikka asukkailta saatiin lukuisia kehitysehdotuksia, investointeihin osallistuvia toimijoita tai potentiaalisia vuokralaisia ei löydetty riittävästi. Myöskään naapurikunnilla tai Varsinais-Suomen hyvinvointialueella ei ollut Luodon mukaan tarpeita aluetaloon liittyen.
Paattisten alueen väestö ikääntyy ja lapsiperheiden määrä ei ole tilastojen valossa merkittävästi kasvamassa. Paattisten taajamassa on kolme kaupungin omistuksessa olevaa rakentamatonta omakotitonttia. Vuosina 2018—2024 Paattisille on myönnetty yhdeksän suunnittelutarveratkaisua omakotitalojen rakentamiseksi.
Turun kaupungin tarkoituksena on kuitenkin saada lisättyä Paattisten vetovoimaa. Alkujaan täydennettäisiin taajamaa sekä sen laitoja.
Mikäli aluetalosta luovutaan, täytyy käynnistää asemakaavamuutos. Nykyisellään tontti on osoitettu julkisille lähipalvelurakennuksille. Tarkoitus olisi selvittää, onko Paattisilla kysyntää palveluasumiselle ja rivitaloille.
Paattisilla Seuravuorenkadun päiväkoti ja Iskoisten urheilukenttä odottavat peruskorjausta. Näillä näkymin päiväkoti menee remonttiin 2027 ja urheilukenttä 2026.
Maria Suomi
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi