Pääkirjoitus | 05.08.2021 08:40

Leviämisvaiheella on syynsä

Maakunnassa siirryttiin tiistaina takaisin koronaepidemian leviämistasolle. Se tarkoittaa, että epidemian kasvu nopeutuu edelleen, ja tapaukset leviävät väestössä alueellisesti tai laajemmin. Samalla tartuntojen jäljitys vaikeutuu.
Leimallista loppukesän koronatartunnoille on ollut niiden keskittyminen nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Varttuneemmista ikäryhmistä ja riskiryhmiin kuuluvista valtaosa on jo saanut täyden, kahden annoksen rokotesuojan, joten vakavien sairastapausten määrä ei ole kasvanut samaa tahtia tartuntojen kanssa. Hyvä näin, vaikka ilman tartuntojakin voitaisiin helposti olla.

Koko Covid19-epidemian ajan, siis kohta 17 kuukautta, on puhuttu epidemian sivuvaikutuksista. Vaikka rokotetut eivät enää kuole tautiin, rinnakkaisvaikutuksia yhteiskuntaan tulee. Nuorten ikäluokkien rokotusinto on vanhempia alhaisempi, todennäköisesti siksi, että Covid19-tartunta on heille harvemmin vaarallinen. Nuorempien soisi kuitenkin muistavan epidemian muut vaikutukset: ravintoloiden ynnä muiden aukiolojen rajoittamiset, haitat harrastustoiminnalle ja ennen kaikkea varhaiskasvatuksen, koulujen ja oppilaitosten haasteet.
Epidemian väestötasolla vakavimpien haittojen on jo uumoiltu liittyvän nimenomaan yhteiskunnan heikoimpiin. Vaikka pari—kolmekymppinen ei voimiensa tunnossa rokotettavana käy, kasvavat tartuntamäärät vaikuttavat laajasti koko yhteiskuntaan. Ilmaisen, tehokkaan ja turvallisen rokotepiikin ottamisen tulisi olla kansalaisvelvollisuus.

Matti Lehtonen

 

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.