Pääkirjoitus | 30.09.2021 08:45

Bussikartellin maksavat kuntalaiset

Turun seudun joukkoliikennettä eli Föliä on kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan huijattu. Kolmessa eri kilpailutuksessa bussifirmat ovat muodostaneet hintakartellin, joka on nostanut Fölin kustannuksia vajaalla kahdella miljoonalla eurolla.

Kesällä 2014 toimintansa aloittanut Föli on ollut kuntalaisten joukkoliikennepalveluiden osalta mainio uudistus. Bussiyhteydet tienoonkin peräkyliin ovat aivan toista luokkaa Föliä edeltäneeseen aikaan verrattuna. Parannettavaakin löytyy: lisävuoroja, laajempaa reittiverkostoa, ympärivuorokautisuutta ja täsmällisyyttä toivotaan aina vaan lisää, välillä epärealistisin odotuksin.

Fölin kustannuksia kompensoivat alueen kunnat. Etenkään korona-aikana matkustajien lipputuloista ei kerry Föli-liikenteen vaatimaa rahapottia, vaan esimerkiksi Liedon kunta maksaa Fölistä ensi vuonna noin 1,1 miljoonaa euroa. Ruskon luku on noin 600.000 euroa. Luvut näyttävät hurjilta, mutta niitä paikkaavat valtion maksamat koulumatkatuki, joukkoliikennetuki ja ilmastotuki. Silti summat ovat merkittäviä.

KKV:n markkinaoikeudelle esittämä 1,9 miljoonan euron korvaussumma paikkaa osaltaan Föli-kuntien viime vuosina maksamaa ylihintaa. Jatkossa, kun liikennöintikilpailutuksia tehdään, pitää kartellimainen toiminta haistella jo etukäteen. Rahojen edestakainen siirtely hämärtää joukkoliikenteen todellisia kustannuksia ja vääristää kilpailua.

Matti Lehtonen

 

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.