Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 17.03.2022 07:23
Kevät on toivon aikaa
Onneksi tulee kevät. Kolmas koronakevät, ensimmäinen sotakevät, mutta kevät kuitenkin.
Synkkä asialista pitää sisällään nousevat energian, ruoan ja oikeastaan kaiken hinnat, edelleen perusarkea haittaavan koronaepidemian, turvallisuushuolet ja hidastuvan talouskasvun. Taustalla etenevät väestön vanheneminen ja globaali ilmastokriisi.
Valoisampien asioiden lista on harvemmin uutisissa, mutta oikeastaan se lista on paljon tärkeämpi. Kevään ylioppilaskirjoitukset kertovat tulevaisuudesta. Tuore nuorisobarometri kertoo, että nuorten luottamus parempaan tulevaisuuteen on sittenkin kasvanut, kaikista vastoinkäymisistä ja poikkeusoloista huolimatta. Suomalaiset nuoret ovat luottavaisempia kuin kansainväliset verrokkinsa, mikä kertonee lopulta luottamuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Koronaa on hoidettu paremmin kuin muualla, maanpuolustuskyvystä huolehdittu. Luottoa on myös instituutioihin ja demokratiaan.
Suomeen viime viikkoina saapuneille ukrainalaisille toivo on vaikeampi ylläpidettävä. Menetettyjä koteja, työpaikkoja, kouluja ja läheisiä on mahdotonta korvata. Suomalainen yhteiskunta voi kuitenkin tarjota myös sotaa pakeneville toivoa paremmasta huomisesta. Työhön on jo alettu, paitsi tuhansien vapaaehtoisten, myös kuntien, valtion, seurakuntien ja järjestöjen toimesta.
Kriisissä voi nähdä myös positiivisen puolen. Suomi on pitkään tarvinnut lisää työikäistä väestöä ja lapsia. Nyt heitä on tulossa, ja toivoa paremmasta huomisesta pitää tarjota.
Matti Lehtonen
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi