Pääkirjoitus | 27.04.2023 11:15

Pomo laittoi kävelemään

Muutaman päivän päästä on vappu, joka on kevään, ylioppilaiden ja suomalaisen työn päivä. Otetaanpa käsittelyyn työ ja varsinkin istumatyö.

Työterveyslaitos on SitFit-tutkimuksessaan selvittänyt, mikä olisi paras tapa ehkäistä istumatyön haittoja. Työikäinen istuu työssään keskimäärin 30—50 prosenttia työajastaan. Pitkäkestoisen ja runsaan istumisen on havaittu olevan yhteydessä muun muassa sydän- ja verisuonitautien sekä tyypin 2 diabeteksen esiintyvyyteen. Liiallinen istuminen kuormittaa niska-hartiaseutua ja alaselkää, heikentää alaraajojen verenkiertoa ja voi siten lisätä tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiä. Näin Työteveyslaitos.

Tutkimusten mukaan tehokkain tapa tauottaa istumatyötä on parin minuutin kävely. Poistuminen työpisteeltä ei vaikuttanut merkittävästi työtehoon, kun mitattiin tuotetun kirjoitustyön määrää ja laatua. Tutkimuksessa tutkittavat vapaaehtoiset kävelivät kirjoitustyön lomassa juoksumatolla kaksi minuuttia 28 minuutin välein. Tulos oli, että syke nousi, lihakset aktivoituivat, verenkierto tehostui ja mieli virkistyi. Kävelynopeus oli verkkainen, minkä takia tauotustapa nimettiin toimistokävelyksi.

Kävely oli yksi neljästä työn tauotusmenetelmästä, joita tutkittiin fysiologisten ja kognitiivisten mittausten avulla. Muut tavat olivat istumisen ja seisomisen vuorottelu eri tavoin sekä kyykkyjen tekeminen puolen tunnin välein. Kävely oli monella mittarilla mitattuna tehokkain ja samalla suosituin menetelmä.

Tutkijoiden mukaan istumista katkaisevista tauoista kannattaa tehdä jokaiseen työpäivään kuuluva rutiini.

Niin, että jos pomo sanoo, että lähdepäs kävelemään, hän sanoo sen hyvää hyvyyttään. 

Pekka Remes

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.