Pääkirjoitus | 29.06.2023 10:42

Iäkkäiden arkipäivää

Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan kotihoidon käyntimäärät ovat laskussa, vaikka vanhusten määrät ovat nousussa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on noin 330.000 yli 80-vuotiasta asukasta.

Varhan määritelmän mukaan kotihoito on asiakkaan kotona annettavaa hoitoa, hoivaa ja huolenpitoa. Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu sekä kotisairaanhoito. Kotihoidon palveluja saa, kun asiakkaan toimintakyky on selkeästi alentunut eikä hän selviydy itsenäisesti tai lähipiirinsä avulla säännöllisistä, päivittäisistä perustoiminnoista, kuten ruokailuista, pukeutumisesta, wc-käynneistä, peseytymisestä, muusta perushoidosta tai lääkehoidosta. Kotihoidon tukipalveluja ovat esimerkiksi ateriapalvelu, peseytymispalvelu ja siivouspalvelu. Palveluille on määritelty asiakasmaksut.

Ylen jutussa ei ole yhtä selittävää tekijää, miksi kotihoidon käyntimäärät ovat laskussa. Ehkä ostopalvelut ja digipalvelut eivät näy tilastoissa. Vai olisiko syynä hyvinvointialueiden henkilöstöpula, joka saa tiukentamaan kotihoidon myöntämisen kriteereitä.

Varhan määritelmässä kiinnittää huomiota kohta, jossa mainitaan omaiset ja lähipiiri asiakkaan tukena. Jos asiakas on kahdeksankymppinen, ovat hänen lapsensa noin viiskymppisia, siis vielä työelämässä. Miten olla iäkkään vanhempansa tukena tilanteessa, jossa työelämä ja omat lapset vaativat myös aikaa? Entä oma jaksaminen? Monelle ratkaisuna on ollut jääminen vuorotteluvapaalle puoleksi vuodeksi. Vuorottelukorvaus on 70 prosenttia siitä ansiopäivärahasta, johon olisi oikeutettu työttömänä. Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan vuorotteluvapaajärjestelmästä luovutaan.

Entä, jos jäisi iäkkään tueksi omaishoidontuella? Omaishoidon tuen hoitopalkkion vähimmäismäärä on tänä vuonna noin 440 euroa kuukaudessa miinus verot.

Mikä olisi siis ratkaisu? Tätä joutuu moni kuuskymppinen näinä aikoina miettimään.

Pekka Remes

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Olha | 12.07.2023 18:42

Good day, My name is Olga Shadrunova. I am representing the company AUTODOC. While searching the Internet, we found your company's website, and we are interested in cooperation. If you have a list of sites, please send it to me. Please send us your proposal. I look forward to hearing from you.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.