Pääkirjoitus | 26.10.2023 11:11

Pohjoinen ulottuvuus kiinnostaa

Tällä viikolla sekä Turun että Liedon kaupunginvaltuustot tekivät päätöksiä, jotka vaikuttavat kummallakin puolella moottoritietä eli valtatietä 9. Turku alkaa rakentaa Koskennurmen aluetta, joka yhtenäistää asutusta Yli-Maariasta Jäkärlään. Liedon valtuusto puolestaan hyväksyi asemakaavat, joilla Liedon Asemalle muodostuu työpaikka-alue sekä uusi omakotialue. Liedon keskustasta katsoen myös pohjoisen suunnalle on siis luvassa kasvua.

Minkälaiset alueet ovat kyseessä? Ylen julkaisema postinumerokone näyttää postinumeroalueen väestön keski-iän, tulot, kielitaustan, asumismuodon ja syntyperän. Turun postinumeroalue 20400 kattaa Moision ja Yli-Maarian alueet. Postinumerokoneen mukaan alueella vakinaisesti asuvan väestön keski-ikä on 36 vuotta. 18 vuotta täyttäneiden mediaanitulot ovat 28.600 euroa. Ylemmän korkeakoulututkinnon on suorittanut 13 prosenttia aikuisista. Lapsitaloudeksi lasketaan ne taloudet, joissa vähintään yksi lapsi on alle 17-vuotias. Moision ja Yli-Maarian alueella lapsitalouksia on 46 prosenttia kaikista talouksista. Koko Turun alueella lapsitalouksia on 16 prosenttia. Kun Koskennurmen alue valmistuu, pohjoinen Turku on edelleenkin lapsiperheiden suosimaa asuinaluetta.

Liedon Asemalla vakituisesti asuvan väestön keski-ikä on 43 vuotta. Aikuisten mediaanitulo on 25.585 euroa. Lapsitalouksia on 28 prosenttia talouksista. Uusi asuinalue asukkaineen nostanee ainakin lapsitalouksien määrää.

Toki lapsista on kaupungille kulujakin. Riittävätkö päivähoito- ja koulutilat, ovatko koulumatkat ja kasvuympäristö turvallisia, onko tarjolla harrastusmahdollisuuksia, onko perheille palveluja oman kunnan alueella vai virtaavatko rahat naapuriin?

Kysymyksiä on monia, mutta silti on hyvä muistaa vanha sanonta: Lapsissa on tulevaisuus.

Pekka Remes

Lue vanhempia pääkirjoituksia

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.