Uutisotsikot
Urheilu
Pääkirjoitus | 11.03.2024 10:09
Sanat eivät riitä kertomaan
Aloitetaan jälleen iskelmällä. Toivo Kärki sävelsi ja Juha Vainio sanoitti iskelmän Sanat eivät riitä kertomaan, jolla Pasi Kaunisto voitti Syksyn sävelen vuonna 1969. Laulun mukaan onni sanoitta puhuu, kun laulun minäkertoja on lähekkäin kumppaninsa kanssa.
Sanoja kuitenkin tarvitaan, sillä ne ovat ajattelun työväline. TV2:ssa pyöri 1990-luvulla ohjelma, jonka nimenä oli osuvasti Maailma sanojen vankina. Ohjelman tavoitteena oli auttaa näkemään, että journalismi on inhimillistä toimintaa monine intresseineen ja pyrkimyksineen.
Voiko sanoilla muuttaa maailmaa? Eräs sairaalan pieni potilas kärsi usein huonosta olosta. Siihen ratkaisuna oli tietenkin pahoinvointilääke, mutta oivaltavasti sairaanhoitaja kertoi taaperolle, että oli aika ottaa hyvinvointilääke. Lapsihan saattaisi käsittää väärin, että pahoinvointilääke lisäisi pahoinvointia.
Hyvinvointilääke tuo hyvää oloa, mutta mitä tekee hyvinvointialue. Valtioneuvoston kanslia on julkaissut laajan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistamisen sanaston, jonka on laatinut valtioneuvoston kanslian käännös- ja kielitoimiala. Sanastossa on noin 1.100 käsitettä.
Mielenkiintoista olisi tietää, kuka keksi käsitteen ”hyvinvointialue”. Tuoreiden uutisten mukaan alueet ovat rahapulassa ja toimintojen karsimista suunnitellaan. Voidaanko hyvinvointialueilla hyvin?
Laki hyvinvointialueesta kertoo, että hyvinvointialue on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto siten kuin siitä laissa säädetään. Termi otettiin käyttöön vuonna 2021. Sitä ennen vakiintuneena terminä oli sote-uudistus, eli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus.
Mitä tarkoittaa ”hyvinvointi”? THL:n määritelmän mukaan hyvinvointi jaetaan kolmeen ulottuvuuteen: terveyteen, materiaaliseen hyvinvointiin sekä koettuun hyvinvointiin tai elämänlaatuun. Yksilön hyvinvointiin vaikuttaa muun muassa onnellisuus.
Kuten virsi 492 tietää: onni täällä vaihtelee.
Pekka Remes
Tilaa Turun Tienoo
Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.
Kommentoi