Pääkirjoitus | 04.04.2024 13:28

Kysymykset vailla vastauksia

Suomi ei ole enää mikään lintukoto. Näin moni kommentoi marraskuussa 2007. Tuolloin 18-vuotias abiturientti otti aseen, meni Jokelan koulukeskukseen ja ampui useita henkilöitä. Kouluammuskelussa sai surmansa yhdeksän ihmistä. Myös ampuja kuoli. Lisäksi oli loukkaantuneita.

Suomen ensimmäinen kouluampuminen oli tapahtunut Raumalla vuonna 1989. 14-vuotias koululainen ampui kaksi koulutoveriaan.

Vuonna 2008 Kauhajoen kouluammuskelussa ampuja oli 22-vuotias. Surmansa sai yksitoista ihmistä ampuja mukaan lukien.

Vuonna 2019 Kuopion kouluhyökkäyksessä aseena oli miekka. Yksi kuoli, kymmenen loukkaantui.

Viime tiistaina epäilty tekijä oli 12-vuotias. Tämän hetken tiedon mukaan yksi kuollut, kaksi loukkaantunutta.

Kun tapauksia on tutkittu ja mitä ensitiedot Viertolan tapahtumista kertovat, esiin nousee kaksi asiaa: koulukiusaaminen ja mielenterveysongelmat. Tekijät eivät olleet koulukiusaajia, vaan kiusattuja. Tapausten jälkeen usein esille nousikin kysymyksiä: Miksi kukaan ei estänyt kiusaamista ja miksi kukaan ei huomannut mitään?

Mainitsin Viertolan tapauksen yhteydessä sanan tieto. Tieto Viertolan ampujan koulukiusaamishistoriasta ei ollut somesta, vaan Ylen sivuilta. Spekulaatiot, tiedot ja arvailut liikkuvat somessa vikkelään. Tarinat täydentävät itseään. Viranomaisten selvittämä totuus tapahtumien kulusta kerrotaan vasta tutkinnan jälkeen ja tutkintaan kuluu aikaa. Sillä aikaa somessa liikkuvat arvailut ovat kiirineet jo kauas.

Jo Jokelan jälkeen sanottiin, ettei tällaista saa enää koskaan tapahtua. Katse kääntyy kouluun. Viime aikoina on usein kuultu, että ”meillä ei ole varaa, koska julkinen sektori on paisunut.” Koulumaailmassa se tarkoittaa, ettei ole varaa pienempiin opetusryhmiin, ennaltaehkäisevään työhön... lista on pitkä. On kuitenkin arvovalinta, mihin meillä on ja pitää olla varaa.

Pekka Remes

Lue vanhempia pääkirjoituksia