Paikalliset | 05.12.2019 08:52

Lieto luopuu neuvola-chatistä

LIETO   Liedon kunta on jättäytyy pois neuvola-chat-toiminnasta. 

—Chat loppuu meiltä vuoden vaihteessa, kertoo vastaava terveydenhoitaja Anne Vainio.

Neuvola-chat otettiin Liedossa ja useissa muissa varsinaissuomalaisissa kunnissa käyttöön viime vuoden syksyllä.

Netissä palveleva chat on ollut avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9–13 sekä tiistaisin kello 11—13. Sen kautta neuvolan henkilökunnalle on päässyt esittämään kysymyksiä.

Seurannan mukaan neuvola-chattiä on käytetty suhteellisen vähän, sanoo ylilääkäri Kaarina Koskinen. Siksi Lieto päätti jättäytyä siitä pois.

—Seurannan aikana yhteydenottomäärät ovat olleet myös laskusuuntaisia. Yhteydenotoista lietolaisten määrä on ollut kovin pieni, Koskinen perustelee.

Chattiin ovat vastanneet vuorollaan mukana olevien eri kuntien terveydenhoitajat. Liedon neuvolan väellä päivystysvuoro on ollut keskiviikkoisin kahden tunnin ajan. Chatin kautta on pystynyt esittämään yleisluontoisia kysymyksiä.

—Paljon on kysytty vauvojen vatsavaivoihin ja ruokaan liittyviä kysymyksiä, antaa esimerkeiksi lastenneuvolan terveydenhoitaja Kaisa Heinonen.

Härkätiellä kuitenkin koetaan, että tuttu terveydenhoitaja, joka tuntee perheen ja sen tilanteen, pystyy auttamaan paremmin kuin anonyymi chat.

—Meillä Liedossa on mahdollisuus saada oma terveydenhoitaja kiinni puhelimitse joka arkipäivä, Vainio muistuttaa.

Härkätien terveyskeskuksessa on viime vuosina panostettu sähköisiin palveluihin. Nykyaikaisen nettipalvelun lopettaminen olikin Koskisen mukaan "kaksipiippuinen juttu".

—Mutta ainakin tässä vaiheessa päädyttiin tähän ratkaisuun, Koskinen jatkaa.

Maria Suomi

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2025 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.