Pääkirjoitus | 19.10.2023 11:12

Kun kustannukset pitää saada kuriin

Syksy on talousarvioiden laatimisen aikaa. Näin myös hyvinvointialueilla, joilla on vastassaan jo valmiiksi tiedetty ongelma: rahat eivät riitä ja säästöjä on pakko saada aikaan.

Miten tähän on tultu? Tarinan voisi aloittaa jo 50 vuoden takaa, jolloin kansanterveyslaki astui voimaan vuonna 1972. Laki edellytti pienten kuntien osalta yhteistoimintaa. Tuohon aikaan toimintakykyisen terveyskeskuspiirin asukasmääräksi arvioitiin vähintään 10.000—13.000 asukasta. Vaikka pieniä terveysasemia on matkan aikana lakkautettu, olivat perusrakenteet pitkälle entisellään puoli vuosisataa.

Hyvintointialueiden ideana on niin sanotusti “suuremmat hartiat”. Ei aina aivan ääneen sanottuna totuutena tähän liittyy myös toimintojen keskittäminen. Oma keskustelunsa tullaan käymään siitä, mitä toimitiloja lakkautetaan sekä se, miten järjestetään korvaavat toiminnot. Voidaanko kehittää digitaalisia palveluja ja voitaisiinko palveluja siirtää pyörien päälle?

Tarkasteluun tulee myös hyvinvointialueen hallintorakenne, se paljon puhuttu “himmeli”. Onko se liian raskas, onko se tarpeen?

Samaan aikaan puhutaan myös henkilökunnan viihtyvyydestä. Onko hyvinvointialueilla enemmän vetoa vai työntöä? Houkuttaako kaikkatyö enemmän? Hel-
singin Sanomien (2.10.) jutun mukaan terveyskeskuksen keikkalääkärin palkka olisi jopa 12.000 euroa, työaika kahdeksasta neljään, eikä päivystysvelvollisuutta olisi. Bonuksena 1.500 euron korvaus, jos olisi töissä vuoden loppuun saakka. Puuttuu vain punainen matto, jota pitkin astella työpisteelle.

Mieleen tuleekin Kummeli-sketsi valmentajasta, joka ottelun puolivälissä toteaa “Me ollaan muuten hävitty tää matsi”.

Toivottavasti aluevaltuutetuilla riittää uskoa ja tarmoa, että näin ei olisi.

Pekka Remes

Lue vanhempia pääkirjoituksia