Paikalliset | 18.07.2024 09:17

Susi hyökkäsi ponitamman 
kimppuun laitumella Paattisilla

Paattisilla Maura Tuomen ponilaitumilla tapahtui hyökkäys kesä-heinäkuun taitteessa.

—Meillä oli ehtinyt olla vieras tamma täällä astutettavana kuusi päivää, kunnes sen kimppuun hyökättiin, sanoo Tuomi.

Hyökkäys tapahtui Kreivilän koulun viereisellä laitumella. Tuomi kertoo, että hänen tyttärensä, joka on eläinlääkäri, hoiti ponia kymmenen päivän ajan ennen kuin poni palasi omistajalleen jatkohoitoon.

—Pystyin toteamaan ponin kaulan ja nivusten alueen raadelmista ja puremista, että asialla oli ollut susi, kertoo Tuomi.

Tuomi muistelee, että tasan kymmenen vuotta sitten he menettivät siitosponin suden pureman tulehduksen seurauksena. Hän kertoo, että jos hyökkäyksiä tulee lisää, hän joutuu harkitsemaan jalostuksen lopettamista.

—On minullakin kilometrikaupalla sähköaitaa, mutta kyllä susi sieltä läpi pääsee. Jos hyökkäyksiä tulee lisää, joudun miettimään, onko edellytyksiä jatkaa toimintaa, sanoo Tuomi, jolla on laitumilla myös pieniä varsoja.

Tuomen mukaan suurpetovahingoista saatavat korvaukset ovat vain nimellisiä, eivätkä ne vastaa todellista menetystä.

—Paattisilla tehdään jatkuvasti susihavaintoja, viime viikolla pyöräilijä oli nähnyt suden kiertävän lammas-aitaa, lähellä Paattisten kirkkoa, kertoo Tuomi.

Hän peräänkuuluttaa, että ei ole susivastainen, mutta lisää, että jos sudet tottuvat ihmisasutukseen, tarvitaan toimenpiteitä.

Viktor Brenner

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.