Paikalliset | 22.08.2024 12:18

Merttelän väistötilaa kohennettiin kesällä

Merttelän väistötilaa kohennettiin kesällä

Meluongelmaa on helpotettu akustiikkalevyillä. Merttelän entisen koulun liikuntasaliin rakennettuja pienryhmätiloja olivat katsomassa Maarit Ketola (vas.), Jussi Vaittinen, Mari Renberg ja Mika Heinonen.

Merttelän väistötiloja on kohennettu kuluneen kesän aikana. Parannuksia on tehty akustiikkaan, ja rakennuksen ilmavuotoja tiivistetty.

—Nyt tilanne on hyvä. Ainakaan mitään yhteydenottoja ei ole tullut, kertoo Ruskon kunnan varhaiskasvatusjohtaja Maarit Ketola.

Merttelän entiseen koulukiinteistöön sijoitettiin keväällä varhaiskasvatusryhmiä Karhukallion uuden päiväkodin rakentamisen ajaksi. Väistötilojen kunto ja toimivuus ovat kuitenkin aiheuttaneet huolta perheissä ja henkilöstössä.

Huolet on kuultu, epäkohtiin puututtu. Murheena on ollut erityisesti liikuntasali, jonne rakennettiin väistöä varten neljä pienryhmätilaa. Väliaikaiset seinät eivät ole pitäneet ääntä kurissa, vaan ryhmätilat ovat olleet meluisat.

Saliin on nyt lääkkeeksi asennettu akustiikkalevyjä.

—Toki ääntä kuuluu vieläkin, mutta enää ei kaiu. Äänestä on saatu terävin kärki taitettua, kuvailee päiväkodinjohtaja Mari Renberg.

Paljon pystytään vaikuttamaan tarkalla käytännön järjestelyiden suunnittelulla, Renberg muistuttaa. Jos vaikka yksi ryhmä tekee salissa keskittymistä vaativia tehtäviä, ei viereisessä tilassa aloiteta musiikkihetkeä.

—Olemme myös paljon ulkona. Meillä on täällä todella hyvät ulkoilumahdollisuudet. Ihana luonto on lähellä, on tekonurmi ja hiekkakenttä.

Viime kevät oli tietyllä tapaa opettelua. Entiset koulun tilat eivät suoraan taipuneet varhaiskasvatuksen tarpeisiin, ja toisaalta reilun vuoden väistöajan vuoksi kiinteistöön ei haluttu tehdä mahdottoman suurta remonttia.

—On löydetty ratkaisuja, joilla toimintatapoja on nyt saatu kehitettyä toimiviksi, Renberg jatkaa.

Tällä hetkellä Merttelässä on varhaiskasvatuksessa kaikkineen 57 lasta: kaksi esikouluryhmää sekä luontopainotteinen 5-vuotiaiden eli viskareiden ryhmä.

Varhaiskasvatus on sijoitettiin Merttelässä niin sanottuun uuteen, 2000-luvun alussa rakennettuun koulusiipeen.

Kesän aikana Merttelään tehtiin lisäksi rakenteellisia kohennuksia. Ruskon kunnan rakennusinsinööri Jussi Vaittisen mukaan esimerkiksi kiinteistön alapohjan ilmavuotoja tiivistettiin.

Vielä tarvittaisiin lisää neliöitä. Siksi opetus- ja varhaiskasvaslautakunnalle esitettiin, että se myöntäisi rahoituksen kahdelle parakille.

—Toinen parakki tulisi henkilöstön palaveritilaksi ja toinen tarvitaan lasten vaatteiden kuivaamiseen. Tällä hetkellä kuivauskaappeja on vain yksi per ryhmä, eikä määrä tule riittämään enää syksyllä, varhaiskasvatusjohtaja Ketola toteaa.

 

Maria Suomi

 

Lue juttu kokonaisuudessaan Turun Tienoosta.

https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/turun_tienoo

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.