Paikalliset | 08.08.2024 10:24

Moottorit hurisevat kesätiistaisin Asemalla

Moottorit hurisevat kesätiistaisin Asemalla

Auralaisten Jaana Jämsenin ja Aki Hietalan tiistairutiineihin kuuluu hurauttaa harrikalla Auran iltatorin kautta Mannin Navetalle. —Hyvää on helppo kehua, sanoo Jämsen.

Kesätiistaisin Liedon Asemalla hemmotellaan jokaista ihmisen aistia. Toinen toistaan makeammat moottoriajoneuvot hivelevät silmää, moottorit hurisevat ja grillatun makkaran tuoksu täyttää ilman. Kyseessä ovat perinteiset MotorCafe-iltamat, joita emännöi Mannin Navetan Anne Laiho. Hän kertoo, että MotorCafen idea lähti hänen miehensä Jari Laihon moottoripyöräharrastuksesta kuusi vuotta sitten.

—Jari on pitkän linjan motoristi, ja koska meillä oli tämä tila, ajattelimme, että miksi emme pyytäisi tuttujamme pitämään hauskaa ja vaihtamaan kuulumisia, Laiho kertoo.

Aluksi iltamissa kuhisi Laihon mukaan vain moottoripyöriä, mutta pian joku kysyi, että saisiko harrasteautollakin tulla, ja sehän kävi päinsä. Toimittajan laskujen mukaan autoja olikin paikalla noin kuusikymmentä, ja pyöriä ei tohtinut edes laskea.

Ajan mittaan toiminta on kasvanut ja nykyään ajoneuvot täyttävät lähes koko pihamaan. Laihon mukaan MotorCafessa harrastajat vaihtavat kuulumisiaan, antavat vinkkejä ja ideoita moottoriajoneuvoista ja tapahtumista sekä muun muassa myyvät kulkupelejään. Tärkeintä ei ole, millaisella ajoneuvolla paikalle saapuu.

—Sillä ei ole mitään väliä, millaisella menopelillä tulee. Täällä on ollut vespoja ja traktoreita, ja porukkaa tulee kävellen tai bussilla. Joskus tosin Porsche-kuski kysyi, että minne voi auton piilottaa, kun valtaosa autoista oli amerikkalaisia, Laiho naurahtaa.

Viktor Brenner

Lue juttu kokonaisuudessaan Turun Tienoosta.

https://www.lehtiluukku.fi/lehdet/turun_tienoo

Ole ensimmäinen, joka kommentoi.

Kommentoi




Näköislehti

Tilaa Turun Tienoo

Tilaushinnat 1.1.2024 alkaen (hinnat sis. alv. 10 %) Valitse haluamasi tilausvaihtoehto alta! Irtonumeromyynti Turun Tienoon toimituksesta tai näköislehtenä: www.lehtiluukku.fi-sivujen kautta.